Riehula

Kerran muinaisessa kaupungissa oli suuri kylä nimeltä Riehula. Riehulassa kaikki väki riehuivat päivät pitkät. Kerran kuningatar piti puheen heidän riehumisestaan. Kadut olivat täynnä ihmisiä kuuntelemassa häntä.

”Hyvät kansalaiset! Pidän teille puheen kylämme turvallisuudesta. Sillä olen huomannut, että täällä sitä ei ole ollenkaan. Minä en suvaitse, että täällä päivät pitkät juhlitaan, eikä tehdä töitä. Haluan, että se loppuu tältä seisomalta.”

Ja niin edelleen hän puhui yli viisi tuntia samasta asiasta. Ihmisten ilmeet olivat iloisia, surullisia ja hämmentyneitä, sillä he eivät ollenkaan uskoneet kuulemaansa. Kuningatar puhui puhumistaan.

”Kun tulin kuningattareksenne ajattelin, että te ette keskity yhtään omaan elämään. Pidätte hauskaa ja riehutte. Suurin osa lapsista on joutunut huostaan teidän vanhempienne takia. Lapset ovat teiltä oppineet tavat ja joutuneet jopa vankilaan. Olen hyvin surullinen siitä, että alaikäisiä lapsia pitää laittaa telkien taakse.”

Tuli pieni tauko sillä kuningatar huomasi jotain. Hän huomasi surullisen äidin katsovan ylös telkien takana olevaan pieneen lapseen. Kuningatar alkoi keskustella ilmiöstä, jonka hän näki.

”Jos alatte käyttäytyä kunnolla, niin saatatte saada lapsenne ja työnne takaisin. Mutta muistakaa, vain jos käyttäydytte kunnolla. Luotan teihin, sillä olen ollut tässä kylässä kauan kuningattarena ja tunnen teidät. Lähden matkalle, ja jos sen jälkeen ette käyttäydy kunnolla en kestä sitä enää. Alan sitten pitämään teille todella pahaa kuria ja sitä en halua tehdä, mutta on pakko.
Adios!”

Kun lopulta kuningatar oli pitänyt puheensa, oli aika myöhä. Puheensa jälkeen kuningatar meni surullisen äidin luokse ja päästi tapaamaan lastansa. Äiti oli hyvin iloinen ja silloin kuningatar lähti.

Aurinko laski selkien taa. Pienimmät nukahtivat ja vanhemmat kantoivat heidät taloihinsa.

Parin viikon kuluttua kuningatar palasi Riehulaan. Hänen toive oli toteutunut. Kaikki käyttäytyivät kunnolla. Hän päästi vangit vankiloistaan ja lapset huostaloista. Jokaisella aikuisella oli töitä. Harvoin enää juhlittiin, jos juhlittiin, piti olla kunnon syy juhlia.

Kaikki olivat onnellisia elämänsä loppuun saakka.